lauantai 4. helmikuuta 2017

Sokerittomat ja gluteenittomat Runebergintortut



Runebergin päivä on huomenna! Koska sokeritonta ihmiskoettani on jäljellä vielä kaksi kuukautta, leivoin tortut tänä vuonna sokerittomina. Ja vahingossa näistä tuli myös gluteenittomia, vaikka se ei alunperin ollut tarkoitus. Löysin vain hyvän reseptin Naprapaatinvaimon blogista, joka oli paitsi sokeriton, myös gluteeniton. Vaan eipä sitä lopputuloksesta taas huomaa, sillä Runebergintortun koostumus on "normaalistikin" aika rakeinen ja pähkinäinen.




Nämä tortut olivat jälleen hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse leivonnaisia makeuttaa valkoisella sokerilla. Pienellä määrällä xylitolia sekä makeilla banaaneilla sai maukkaan lopputuloksen, joka muistutti todella paljon alkuperäistä Runebergintorttua. Ainoa hankaluus sokerittomalle ruokailijalle on koristelun pikeeri ja kostutus. Naprapaatinvaimo käytti koristelussa cashew-kermaa, mutta itse tyydyin valmiiseen mascarponejuustoon, jota hieman notkistin maidolla. Sokerittomia hilloja löytyy nykyään ilahduttavasti perusmarketeistakin, joten vadelmahillon kanssa ei tarvinnut soveltaa. Kostutukseen voi käyttää sokeritonta mehua tai dieetin salliessa perinteikkäästi hieman punssia tai likööriä. Maukasta Runebergin päivää ilman lisättyä valkoista sokeria! :P




12 kpl

3 banaania
1/2 tl vaniljajauhetta
2 tl kanelia
1/2 dl xylitolia
ripaus merisuolaa
6 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl hasselpähkinärouhetta
1 dl kookosöljyä sulatettuna
2 munaa
(manteliaromia)

kostutukseen sokeritonta vadelmamehua (tai punssia)
koristeluun mascarponejuustoa, maitoa ja sokeritonta vadelmahilloa

Muussaa haarukalla banaanit kulhossa. Lisää vaniljajauhe, kaneli, xylitoli ja suola. Sekoita yhteen desilitraan mantelijauhoja leivinjauhe, jotta se leviää tasaisesti taikinan joukkoon. Lisää sitten loput mantelijauhot sekä hasselpähkinät. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu kookosöljy ja munat, sekä halutessasi manteliaromia. Itse jätin sen pois, mutta mantelijauhoista tuli mielestäni kuitenkin riittävästi mantelin makua ilmankin. Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin muffinssipellille. Paista 175 asteessa n. 20-30 minuuttia.




Anna torttujen jäähtyä ennen koristelua. Kostuta vadelmamehulla tai keitä pieni määrä punssia veden tai sokeriveden kanssa. Kostuta punssilla jäähtyneet tortut. Lusikoi mascarponejuustoa kulhoon ja notkista sitä hieman maidolla. Levitä mascarponejuustoa torttujen päälle ja viimeistele torttu vadelmahillonokareella. Hyvää Runebergin päivää!



2 kommenttia:

  1. Oi wau mahtavaa! Manteliaromi on ohjeessa lähinnä karvasmanteliöljyä korvaamassa, koska sitä ei enää juurikaan perusmarketeista löydy. Sehän on hieman erimakuista kuin itse manteli. Itselleni siihen vaan kiteytyy se "klassinen" Runebergin torttujen maku :) Kiva, että pidit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava resepti, kiitos siitä! :) Tänä vuonna ajattelin tehdä kakkuversion :P

      Poista